Merkittäviä panostuksia ekologisuuteen

 

Vuosi 2016 oli maitomarkkinoilla haastava vuosi. Hämeenlinnassa ja koko ryhmässä on panostettu vahvasti ekologisuuteen sekä järkevään energian käyttöön.

Yksi merkittävimmistä hankkeista oli bioenergian käyttöönotto. Meijerillemme kestävä kehitys ja vastuullisuus ovat keskeisiä arvoja. Siksi meijerimme siirtyi tuottamaan luomumaidon pastöroinnin tarvitseman lämpöenergia biokaasulla. Meijerimme sopi kiertotaloussopimuksen Gasumin kanssa: meijerin biojätejakeesta tehdään biokaasua Riihimäen uudella biolaitoksella. ”Uskomme asiakkaidemme arvostavan sitä, että käytämme tuotannossamme biokaasua,” Hämeenlinnan Osuusmeijerin toimitusjohtaja ja Arla Suomi -yhteistyöryhmän toimitusjohtajiston puheenjohtaja Risto Koski kertoo.

Uskomme asiakkaidemme arvostavan sitä, että käytämme tuotannossamme biokaasua.

Hämeenlinnan Osuusmeijeri: Tuotannollisesti edellisten vuosien kaltainen

Hämeenlinnan Osuusmeijerin kokonaisjalostusmäärät noudattelivat edellisten vuosien tasoa. ”Perusmaitojen tuotantomäärät laski hieman, kun vastaavasti luomutuotteiden, piimien ja kermatuotteiden valmistusmäärät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna. Piimätuotteita valmistimme ennätysmäärän ja myönteinen palaute asiakkailta sen korkeasta laadusta ilahduttaa meitä suuresti. Maidontuottajien määrä vuoden lopussa oli pienempi kuin koskaan, kun taas tuotettu maitomäärä oli kaikkien aikojen suurin,” avaa Koski.