Positiivisuus kantaa eteenpäin sukupolvelta toiselle
Samu ei ollut nuorena miehenä suunnitellut ryhtyvänsä maitotilalliseksi. Matka tilalliseksi oli monivaiheinen ja syntyi sekä sattumien että oikean ajoituksen kautta.
Ensikosketus maatilan elämään tuli jo lapsuudessa Tammelassa, lypsykarjatilalla, jossa Samu vietti lapsuus- ja nuoruusvuosiaan. Nuorena tilallisen elämä ei vielä Samua houkutellut, vaan hän suuntautui aluksi tekniselle alalle ja vietti viitisentoista vuotta töissä muualla – maatalouskonekaupan ja teknisten toimien parissa.
Silti yhteys maatalouteen säilyi, ja lopulta hän löysi itsensä takaisin lypsykarjatilan arkeen Pirkanmaalle Sastamalaan.
“Velipoika lähti opiskelemaan agrologiksi ja itse menin tekniselle puolelle. Kotipaikalla kuitenkin tuli lomituksia tehtyä ja perusasiat olivat tuttuja. Kun sopiva hetki tuli vastaan ja tila tuli myyntiin, niin siinä vaiheessa päätettiin ottaa haaste vastaan”, Samu muistelee.
Vanha tuttavuus ja paikalliset kontaktit johtivat siihen, että vuonna 2016 myyntiin tullut Koivuniemen maatila päätyi lopulta Samun ja hänen perheensä pääomistukseen. Keväällä 2017 Samu perheineen muutti tilalle ja aloitti uuden elämänvaiheen. Siitä alkoi uusi elämäntapa, joka on sittemmin muovautunut koko perheen asiaksi.
Perhe keskiössä
Vaikka nykyisin Samu perheineen asuu noin 10 km päästä tilalta, se ei ole vain Samun työpaikka vaan koko perheen yhteinen ympäristö. Vaimo Essi ja lapset ovat tilan arjessa mukana, kukin omalla tavallaan ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Tilan pyörittämiseen osallistuu Samun lisäksi kaksi täysipäiväistä työntekijää, ja kesäisin sesonkityövoimaa. Mutta myös lapset ovat kasvaneet navetan ja pellon töihin kiinni.
“Meillä vanhin tytär Siiri aloittaa agrologiopinnot Seinäjoella, vanhin poika Toivo suoritti maatalouden perustutkinnon ennen kuin lähti armeijaan. Seuraavat sankarit, yläasteikäiset Akseli ja Otto, ovat jo osallistuneet rehuntekoon ja navettatöihin. Kuopus Eevi on vasta neljän, joten hänen suuntautumisensa odotuttaa vielä ilmenemistään. Kaikki ovat kiinnostuneita ja haluavat olla mukana. Onhan se hieno nähdä, että kipinä elää seuraavassa sukupolvessa”, Samu iloitsee.
Hän painottaa perheen ilmapiirin merkitystä. Jos tilanpito olisi pakkopullaa, eivät lapset näkisi siinä tulevaisuutta.
“Se mitä me aikuiset viestimme, tarttuu lapsiin. Jos joka päivä olisi vain puhetta raskaudesta ja vastenmielisyydestä, niin ei se houkuttelisi ketään jatkamaan. Mutta kun tekeminen on vapaaehtoista ja ilmapiiri positiivinen, niin se antaa aivan erilaisen kuvan. Toivoisin, että tästä tarttuisi jälkipolvillekin ajatus siitä, että tämä on hyvä homma.”
Tuotanto ja arki
Tila on kokenut suuria muutoksia. Aiemmin lypsettiin asemalla, mutta nykyään robottitekniikka pyörittää navetan arkea. Lypsäviä lehmiä on keskimäärin 135–140, mikä on robottien kapasiteetin kannalta optimaalinen määrä.
”Robotit muuttivat arkea paljon. Työvoimaa tarvitaan vähemmän, ja se helpottaa työn suunnittelua. Perusarkea pyöritämme kolmen hengen voimin, ja kesällä otetaan lisäkäsiä. Se toimii hyvin”, Samu kertoo.
Hän on erityisen ylpeä eläinten hyvinvoinnista ja tuotannon tasosta.
”Kun tila aloitettiin, keskitulos oli noin 6 500 litraa lehmää kohden vuodessa. Nyt se on noussut 11 000 litraan, ja pitoisuudetkin ovat hyvällä tasolla. Se on iso muutos ja kertoo siitä, että perusasiat eläinten hoidossa ja ruokinnassa ovat kunnossa.”
Myös eläinten terveys on Samulle sydämenasia.
”Utareterveys on hyvällä tasolla, antibiootteja tarvitaan vain muutama hoito vuodessa. Poikimiset onnistuvat, ja hedelmällisyysluvut ovat hyvät. Se on palkitsevaa, sillä se kertoo että eläimet voivat hyvin”, toteaa Samu tyytyväisenä.
Ylpeyden hetkiä
Vaikka navetan ulkokuori voi näyttää tavalliselta, Samu löytää paljon ylpeyden aiheita arjen keskeltä. Yksi on perheen mukanaolo rehunteossa.
”Kun peilistä katsoo ja näkee omat lapset pöyhimässä, karhottamassa ja ajamassa rehua, niin kyllä se tekee miehen onnelliseksi. Meillä on ollut rehunteossa jo neljä omaa lasta mukana – se on hienoa.”
Toinen erityinen hetki oli, kun meijerin sokkomaisteluissa heidän maito todettiin yhdeksi parhaista.
”Se tuntui todella hyvältä. Oli hienoa kuulla, että meidän työ näkyy myös maidon laadussa”, Samu summaa ylpeänä.
Haasteet ja huolenaiheet
Maatalous ei ole helppo ala. Samu kertoo suurimmiksi haasteiksi maan saatavuuden, investoinnit ja talouden tasapainon.
”Peltomaata on vaikea saada järkevään hintaan. Meillä iso osa rehuista tulee sopimusviljelyn kautta, mikä on aina riski. Jos suhteet naapureihin syystä tai toisesta katkeaisivat, voisi hävitä kymmeniä hehtaareja tuotantopohjaa kerralla.”
Talouden hallinta on myös jatkuvaa tasapainoilua.
“Kannattavaa liiketoimintaa pitää tehdä, mutta konekantaa ei voi jättää ikuisiksi ajoiksi uusimatta. Tien olis oltava riittävän leveä, ettei yksikin väärä askel kaada koko hommaa. Nyt pari kiloa pienempi päivämaito ja yksi hölmö koneinvestointi voivat kääntää talouden kurssin kohti karikkoa, enkä tarkoita mainiota Meijerin kesäparatiisia. Toistaiseksi olemme kuitenkin pärjänneet hyvin, mutta investointipaineet ovat jatkuvasti läsnä”, Samu pohtii.
Lisäksi kestävän kehityksen kriteerit tuovat omat vaatimuksensa. Samu ymmärtää niiden tärkeyden, mutta kritisoi järjestelmien monimutkaisuutta.
“Välillä tuntuu, että enemmän palkitaan paperilla hyvältä näyttävistä asioista kuin aidosta kehityksestä. Mutta kun maailma muuttuu, meidän täytyy sopeutua.”
Yhteistyö Hämeenlinnan osuusmeijerin kanssa
Alusta asti tila on ollut Hämeenlinnan Osuusmeijerin jäsen. Vaihtoehtoja pohdittiin, mutta Samu jäi paikalliseen osuuskunnan piiriin.
“Ratkaisevaa oli yhteistyön sujuvuus ja se, mitä lisäpalveluita meijeri tarjoaa. Kun kysyin perusteluja, sain oikeita vastauksia. Minulle ei merkitse, onko meijeri iso vai pieni – ainoastaan se, millä hinnalla maito otetaan vastaan ja miten yhteistyö toimii.”
Tyytyväisyys on säilynyt:
“Kyllä Hämeenlinnan Osuusmeijerin kanssa on ollut hyvä tehdä töitä. Ei tässä syytä vaihtamiseen ole ollut”, Samu kiteyttää.
Katse tulevaisuuteen
Samu uskoo maidontuotannon tulevaisuuteen, vaikka kulutustottumukset muuttuvat.
“Nestemäisen maidon kulutus vähenee, mutta maitotuotteiden kulutus kokonaisuutena on kasvava trendi. Meillä Suomessa maidon laatu on maailman huippua, ja se on asia, jota pitäisi pystyä hyödyntämään paremmin myös kaupallisesti.”
Hän viittaa myös globaaleihin trendeihin.
“Kun kehittyvissä maissa yhä useampi perhe saa jääkaapin, lisääntyy myös maidon ja maitotuotteiden käyttö. Se luo kasvua. Ja samalla huoltovarmuuden merkitys on kasvanut – korona ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, että kotimaisella ruoantuotannolla on valtava arvo.”
Loppusanat
Samun tarina on esimerkki siitä, kuinka perhe, positiivinen asenne ja usko tulevaisuuteen kantavat myös haastavalla alalla. Maitotilan arki ei ole helppo tie, mutta oikealla hengellä se voi olla palkitseva.
“Onhan tämä hullun hommaa, mutta hyvää hommaa. Kun itse kokee sen arvokkaaksi, se antaa voimaa ja luo pohjan sille, että myös lapset voivat nähdä tässä oman tulevaisuutensa.”
