Hämeenlinnan Osuusmeijeri
AJANKOHTAISTA
Myllymäen tila sijaitsee Hattulan Pelkolan kylässä. Matkaa Hämeenlinnan osuusmeijerille on noin 15 km, siis olemme meijerimme naapurissa. Karjaa on pidetty 1890-luvulta lähes …
Mouhijärvellä, aivan Kirkkojärven rannalla on sijainnut Soinin sukutila. Tila on ollut olemassa ainakin niin kauan kuin on pidetty kirjaa, eli aina 1500-luvulta …
Kotimaisella ruoantuotannolla ja Arlan sadoilla suomalaisilla maitotiloilla on merkittävä rooli maamme huoltovarmuudelle. Nyt kannattavuuden ja jaksamisen heikentyminen sekä kokemus tuottajan työn arvostuksen …
Maija Salosen maitotilan päärakennuksella, parin kilometrin päässä navetalta, ovat ankat puutarhatöissä. Ankkojen tehtävänä on pitää lehtokotilokanta maltillisena ja hillitä kylätietä ohi ajavien …
Arla Suomi antaa hyvinvointilupauksen eläimille ja kuluttajille ja tuo heinäkuun lopussa kauppojen maitohyllyille uudenlaisella merkillä varustetut maitotölkit. Vapaiden, laiduntavien ja talviulkoilevien lehmien …
Hämeenlinnan Hauholla sijaitsevaa Huhta-Simolan tilaa pitävät Minna Pietilä ja Jyrki Salminen. Isäntäparin lisäksi aikuiset tyttäret hääräävät tilalla kiireapuna. Nykyinen tila muodostuu Minnan …
Kankaanpäässä, Pohjois-Satakunnassa, toteutui Jenni ja Riku Harmaajärven pitkäaikainen haave, kun ensimmäinen luomumaitokuorma lähti meijeriin marraskuun alussa 2019. Tätä oli edeltänyt peltojen siirto …
Maapallo tarvitsee hyvinvoivia ja monipuolisia luonnonympäristöjä, joissa elää runsas kasvi- ja eläinlajien kirjo. Hyvinvoiva ja monipuolinen luonto on kaiken elämän edellytys. Suojelemalla …
Syksy on edennyt jo Satakunnassakin pitkälle. Kaunismäen tila Huittisten Vampulassa valmistautuu talveen. Tilan pojat Akseli (17) ja Anssi (13) puhaltavat puimuria puhtaaksi …
Palvelut
- Laatuohjelma
- Eläinten hyvinvointi
- Tuottajapalvelut
- Luomutuotanto