Ali-Simolan sukutilalla Hauholla Hämeenlinnassa, Paavolan pariskunta Kirsi ja Jarmo valmistautuvat jouluun. Jarmolla on kova tohina tilan töissä ja Kirsillä leipomukset uunissa. Tuore pulla tuoksuukin jo ulko-ovella.
Samalla ollaan paitsi vuoden suurimman juhlan kynnyksellä, myös melkoisen juhlavuoden taitteessa — 2023 ovat Paavolat pitäneet yhtä 35 vuotta ja tilaa helmikuun alussa jo 30 vuotta. Myös tilan uusi yhden robotin navetta on ollut käytössä viisi vuotta.
Ennen kuin Kirsi ja Jarmo alkoivat pitää Ali-Simolan tilaa, kuului tila Kirsin vanhemmille. Kirsin vanhemmat rakensivatkin tilalle päärakennuksen ja nykyisin jo vanhan navetan. Kun 1939 navetta oli juuri valmistunut ja päärakennuksessa enää vintti viimeistelyä vaille, piti miesten lähteä Talvisotaan puolustamaan kotia, uskontoa ja isänmaata. Näistä arvoista halutaan Ali-Simolan tilalla pitää vielä tänä päivänäkin kiinni.
Tilalla pyritään panostamaan enemmän ja enemmän omavaraisuuteen myös energian suhteen. Rehussa ollaan oltu jo pidempään omavaraisia ja nykyään aurinkokennoista saadaan jo osa tilan tarvitsemasta energiasta. Parannustöitä tehdään koko ajan myös viljan kuivauksen lämmitysratkaisujen suhteen.
Paavolat toivottavat oikein lämmintä ja siunattua joulua myös sinulle.