Arla ryhtyy maksamaan maidontuottajille merkittävää lisää kestävän kehityksen toimenpiteistä. Uudella hinnoittelumallilla tuottajia kannustetaan erityisesti kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Kannustin otetaan käyttöön Suomessa huhtikuussa. Muissa Euroopan maissa, joissa Arla Foods -konsernilla on tuottajia, sitä aletaan soveltaa heinäkuusta lähtien.

Arlan uusi hinnoittelumalli on nimeltään Kestävän kehityksen kannustin. Sen myötä maidon hinnoittelussa otetaan maidon rasvan, proteiinin ja laadun lisäksi huomioon yhteensä 19 kestävän kehityksen toimenpidettä.

– Kannustimen käyttöönotto osoittaa Arlan sitoutumista kestävän maidontuotannon tulevaisuuteen. Lähetämme samalla asiakkaillemme ja suomalaisille selkeän viestin, että merkittävä summa maidon hinnasta ohjataan maidontuottajille, jotka tekevät eniten kestävän kehityksen toimia, toteaa Arla Suomen hankintajohtaja Sami Kilpeläinen

Uusi hinnoittelumalli on pistepohjainen

Kestävän kehityksen kannustin antaa eniten pisteitä toimenpiteille, jotka pienentävät päästöjä eniten. Jokainen saavutettu piste tuo maidontuottajalle 0,03 senttiä maitolitralta.

– Uudessa hinnoittelumallissa merkittävä osa maidon hinnasta muodostuu maitotilan kestävän kehityksen toimenpiteiden ja laatutyön perusteella. Keskivertotilalle se voi tarkoittaa jopa kymmeniätuhansia euroja vuodessa, Kilpeläinen kertoo.

Tila ansaitsee tuottajahinnan perusteena olevia pisteitä ennen kaikkea ruokinnan tehokkuudesta, lannoitteiden ja pellon käyttöön liittyvistä ratkaisuista, proteiinitehokkuudesta ja eläinten terveydestä. Runsaasti pisteitä kertyy myös kestävästä ruokinnasta, joka on ollut Suomessa Arlalle maitoa tuottavilla tiloilla soijatonta jo vuodesta 2018. Pisteitä ansaitsee myös biodiversiteettiä vahvistavista toimista ja hiiliviljelystä, lannan käsittelystä esimerkiksi biokaasuksi sekä uusiutuvan sähkön käytöstä ja maitotilan osaamisen lisäämisestä. 

– Kannustin palkitsee tuottajia nykyisistä ja tulevista toimenpiteistä. Siihen valitut toimet perustuvat tieteeseen ja päästölaskennoissa tunnistamiimme tehokkaimpiin keinoihin, joilla saavutamme kestävän maidontuotannon tavoitteemme. Tieteen ja teknologioiden kehittyessä lisäämme kannustimeen uusia toimenpiteitä, Kilpeläinen avaa.

Arla aloitti tilakohtaiset Climate Check -ilmastokartoitukset vuonna 2020. Näin Arlasta tuli Suomen ensimmäinen meijeri, jolla on tarkat päästötiedot kaikilta sille maitoa tuottavilta tiloilta. Uudessa hinnoittelumallissa hyödynnetään Climate Check -mittauksissa säännöllisesti saatavia tietoja sekä maitotilojen toimittamaa dokumentaatiota.

Kestävän kehityksen kannustin tukee Arlan tavoitetta vähentää päästöluokan 3 päästöjä. Arlan maidontuottajat kattavan Arla Suomi -yhteistyöryhmän tavoitteena on vähentää maitotilojen kasvihuonekaasupäästöjä 30 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.

KESTÄVÄN KEHITYKSEN KANNUSTIN JA PISTETYS

1) Päästöihin vaikuttavien toimenpiteiden BIG 5 

  • Ruokinnan tehokkuus (13 pistettä)
  • Lannoitteiden käyttö (11 pistettä)
  • Pellon käyttö (9 pistettä)
  • Proteiinitehokkuus (8 pistettä)
  • Eläinterveys (5 pistettä)
  • Lisäksi ruokinnan seuranta (2 pistettä) ja BIG 5 toimintasuunnitelma (1 piste)

2) Kestävä ruokinta 

  • Soijaton rehu (11 pistettä)

3) Biodiversiteetti ja hiiliviljely

  • Laidunnus (2 pistettä)
  • Talviaikainen kasvipeitteisyys (2 pistettä)
  • Monivuotiset kasvit (1 piste)
  • Pysyvä nurmi (1 piste)
  • Maa-analyysit (1 piste)
  • Biodiversiteetti ja maan kasvukunto (1 piste)

4) Lannan käsittely

  • Biokaasu (4 pistettä)
  • Lannan levitys (1 piste)
  • Muu lannan käsittely (1 piste)

5) Uusiutuva sähkö 

  • Uusiutuvan sähkön käyttö (5 pistettä)

6) Osaamisen lisääminen 

  • Koulutuksiin osallistuminen (1 piste)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *